Byrokratia
Parjattu byrokratia
Byrokratia
kasvaa vastatakseen kasvavan byrokratian tarpeita.
Byrokratialla on
usein negatiivinen kaiku ihmisten puheessa. Byrokratia on kuitenkin tarkoitettu
auttamaan organisaatiota toimimaan. Sen yleisin esiintymispaikka on hallinnossa
ja suurissa organisaatioissa. Koska byrokratialla on negatiivinen kaiku, sen
pesimäalueita ei ole suinkaan rauhoitettu vaan byrokratiaa on jopa pyritty
kitkemään sen luontaisesta elinympäristöstä. Byrokratia tai sen kitkeminen
vaikuttaa kuitenkin olevan vaikeampaa kuin Carelialla ruokapaikan löytäminen 12
aikaan. Monissa hienoissa asiakirjoissa, joita poliitikot ja asiantuntijat ovat
laatineet jopa vuosikymmeniä, listataan byrokratian vähentäminen yhdeksi
tavoitteeksi. Kuitenkin byrokratia ei ota lannistuakseen. Esimerkiksi
SoTe-uudistuksen yksi pääpainoista oli turhan byrokratian ja päällekkäisyyksien
poistaminen. Noin 30 vuotta ja kymmenen vedosta myöhemmin, nykyinen malli vain
lisää byrokratiaa. Maakuntamalli ja maakuntahallinto, jotka omalta osalta vain
lisäävät päällekkäisiä organisaatiota. Byrokratia voi Suomessa tuntua tutulta
ja turvalliselta, sillä onhan se nyt vaan aivan liian yksinkertaista, jos
kaikki palvelut saa samalta luukulta. Kolmen viraston, 6 samanlaisen paperin ja
4 päätöksen malli on vain niin paljon toimivampi.
Onko byrokratia
loppujen lopuksi niin paha asia? Ylhäältä johdettu hierarkkinen
organisaatiomalli on lopulta turvallinen paikka eksyneelle korkeakoulutetulle. Byrokratiassa
ohjeiden mukaan toimiminen tuo turvaa työntekoon. Tieteellisen tiedon, faktojen
ja lakien ohjatessa toimintaa on virheille hyvin vähän mahdollisuuksia. Myös
viestinnän, kontrollin ja koordinaation ollessa keskitettyjä, ei tarvitse
vaivata päätään viereisen työpisteen työpanoksesta. Byrokratia on työntekijän
lisäksi suojana myös asiakkaalle. Valtaa käyttävä taho on organisaatio, eikä
yksittäinen henkilö. Näin ollen ei tarvitse pelätä hakemuksen hylkäystä, sillä
perusteella, että astui eilen jonossa edellisen kantapäille tai pullon pyörityksessä
valitsi pussailukumppaniksi naapurin pitkäaikaisen ihastuksen. Byrokratiaan
kuuluu vahvasti muodolliset säännöt, joiden puitteissa toimitaan. Tällöin kuka
tahansa voi tarkistaa menettelytavan ja ottaa epäkohdat esille.
Byrokratia rinnastetaan
yleisimmin virkavaltaan. Julkisen vallan organisaatiot ovatkin usein todella
byrokraattisia, joten rinnastus ei ole täysin väärä. Byrokratia vaikuttaa
Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa jokaisen elämään. Varmasti opiskelija
ensimmäinen byrokratiaan liittyvät mielikuvat ovat asumis- ja opintotuki.
Näissä asioissa byrokratia nimenomaan tarjoaa suojan väärinkäytöksiä vastaan,
mutta ymmärrettävästi Kelalle lähetettävien liitteiden, lausuntojen ja
hakemusten metsästäminen ja täyttäminen ottavat päähän. Weberin byrokraattisen
mallin ominaispiirteissä tuodaan esille nimenomaan byrokraattisen organisaation
toiminnan läpinäkyvyys. Toiminnan läpinäkyvyys antaa positiivisen kuvan
organisaatiosta. Lisäksi läpinäkyvyyteen liittyy olennaisesti valitusoikeus,
mikä myös liittyy olennaisesti viranomaispäätöksiin. Toki ilman valitusoikeutta
länsimetro olisi voinut nähdä päivän valon jo muutama vuosi sitten.
Byrokratia
liitetään niin vahvasti virkavaltaan ja julkisen vallan instituutioihin, että
on vaikea kuvitella sen toimivan esimerkiksi yritysmaailmassa. Byrokratian
sanotaan latistavan työntekijänsä vain osaksi byrokratian koneistoa. Työstä voidaan ajattella katoavan lähes kaikki yksilöllinen ajattelu ja työnteko voi tuntua tuskauttavalta, koska todellisuudessa työntekijä toteuttaa vaan jonkun muun määräyksiä ja sääntöjä. Voitaisiin
siis ajatella, että byrokraattinen organisaatio on tämän päivän tehdas.
Kommentit
Lähetä kommentti